Kuinka paljon tarvitset lainaa?

Miten ja miksi laatia itselleen budjetti?

Tiedätkö, mihin kulutat rahasi? Pystytkö säästämään tai sijoittamaan? Budjetti eli talousarvio auttaa henkilökohtaisen talouden hallinnassa ja tavoitteiden asettamisessa, liittyivätpä ne sitten sijoittamiseen tai säästämiseen. Mutta miten ihmeessä budjetti oikein rakennetaan? Mitä kaikkea pitää ottaa huomioon? Ja mistä rahaa oikein saa säästettyä? Credigon tietopaketti auttaa sinut alkuun!

Budjetti vahvemmaksi lainarahalla

Mikä on budjetti?

 

Budjetti tarkoittaa talousarviota, ja sillä voidaan viitata usein virallisissa yhteyksissä erityisesti kuntien ja valtion talousarvioihin. Budjetti-sanaa käytetään kuitenkin kuvaamaan myös henkilökohtaista taloustilannetta, ja se on tärkeä väline tasapainoisessa taloudenhallinnassa. Budjetti auttaakin omien raha-asioiden suunnittelemisessa sekä säästötavoitteiden saavuttamisessa.

Budjetin laatiminen voi kuulostaa vaikealta ja hankalalta, mutta alkuun pääsee helposti, kun alkaa seurailla omia tottumuksiaan rahankäytössä ja asettaa selkeät ja realistiset tavoitteet omaan taloudenhallintaan. Keräsimme tälle sivulle kaiken oleellisen tiedon budjetoinnista sekä siitä, millaisin keinoin omaa budjettia kannattaa alkaa rakentaa. Lisäksi annamme säästövinkkejä, joilla voi helposti kerryttää itselleen lisää varallisuutta arkipäiväisistä kuluista.

Syötkö ja juotko paljon ulkona?

Kerää tietoja budjettilaskelmaa varten

 

Kun budjettia alkaa pohtia, oma talous voi vaikuttaa hyvinkin sekavalta. Pankin tiliotetta selaillessa tulee helposti sellainen olo, että on epäselvää, mihin on rahansa kuluttanut. Talouden seurantaan on kuitenkin helppo ottaa ryhtiliike, kunhan pitää mielessä muutamia seikkoja ja hyödyntää saatavilla olevia apuvälineitä järkevällä tavalla.

Aloita kartoittamalla omia kulujasi. Kirjaa ylös kaikki tulot ja menot yhden tai jopa muutaman kuukauden ajalta, jotta voit perustaa budjettisi mahdollisimman tarkoille tiedoille. Hyödynnä tulojen ja menojen seurannassa esimerkiksi taulukkolaskentasovellusta tai pankkien mobiilisovelluksia, joiden avulla voit jaotella ostoksiasi eri kategorioihin.

Kun tiedät, kuinka paljon tienaat ja kulutat, voit miettiä itsellesi realistisen tavoitteen, jota kohti on mahdollista lähteä kulkemaan budjetin avulla. Mieti myös keinoja, joilla voit pitää kulusi kurissa eli käytännössä pohdi menoja tutkiessasi, mistä voisit säästää rahaa. Hyödynnätkö joka kuukausi Netflix-tilaustasi tai tilaamaasi lehteä? Voisitko säästää rahaa ulkona syömisestä tai ostaa edullisemman kuntosalikortin?

Miten analysoida tietoa budjettia laatiessa?

 

Kun on olet kerännyt tietoja riittävän pitkältä ajalta ja sinulla on hallussasi materiaalia budjetin laatimiseen, on aika jakaa tieto osiin, jotta voit jäsennellä itsellesi sopivan budjetin. Etene tiedon jäsentelyssä seuraavasti:

1. Kartoita tulosi: Laske yhteen kaikki tulonlähteesi.

  • Kiinteä kuukausipalkka on helpoin tapa laskea menot. Mikäli työskentelet osa-aikaisesti tai teet töitä esimerkiksi freelancerina, hajanaisten tulojesi kartoittaminen voi olla vaikeampaa. Pyri kuitenkin laskemaan tulonlähteesi mahdollisimman tarkasti.
  • Saatko opintotukea, työttömyyskorvausta tai muita etuuksia? Myös nämä kuuluu huomioida budjetin tulopuolella, sillä ne kartuttavat varojasi.
  • Jos olet eläkkeellä, laske kuinka paljon saat kuukausittain eläketuloja.
  • Onko sinulla muita tuloja, jotka voit huomioida budjettisi tulolaskelmassa?

2. Laske menosi: Huomioi tässä vaiheessa kaikki pakolliset ja kiinteät menot.

  • Kuinka paljon maksat asumisesta, kun otat vuokran tai vastikkeen lisäksi huomioon kaikki asumiseen liittyvät kustannukset – sähkö- ja vesilasku, vakuutukset, kodin kunnossapito, jätehuolto ja mahdolliset kiinteistöverot. Mikäli sinulla on kesäasunto, muista huomioida myös siihen liittyvät kulut laskelmissasi.
  • Kuinka paljon sinulla kuluu rahaa työmatkoihin ja liikkumiseen? Huomioi autosta tai joukkoliikenteen käytöstä koituvat kulut kuukausitasolla.
  • Muut kiinteät kulut muodostuvat vakuutuksista, internet-maksuista, suoratoistopalvelusopimuksista, puhelinlaskuista, pankkikuluista, harrastusmaksuista sekä mahdollisista lainanlyhennyksistä.
  • Sisällytä menopuolelle myös se, jos laitat rahaa säästöön säännöllisesti.

3. Mieti muuttuvia kustannuksia: Miten käytät rahasi pakollisten menojen jälkeen?

  • Kuinka paljon kulutat rahaa ruokaan ja juomaan? Huomioi kauppalaskujen lisäksi lounaskulut sekä ravintolaillat, mikäli sinulla on tapana syödä ulkona.
  • Miten paljon kulutat rahaa päivittäiskosmetiikkaan, meikkeihin ja hiustuotteisiin? Kaikki suihkusaippuasta ja hammastahnasta kalliimpiin kosmetiikkaostoksiin vaikuttavat kuukausittaisiin menoihisi.
  • Ota huomioon myös siivouskulut, vessa- ja talouspaperit sekä tiski- ja pyynkinpesuaineet.
  • Vaatteet ja kengät ovat pakollisia kuluja, mutta niihin käytetyt rahamäärät muuttuvat kuukausittain.
  • Vapaa-ajan harrastukset, kuten elokuvissa tai konserteissa käyminen, lomat ja matkailu, ovat myös osa muuttuvia kustannuksia.
  • Muita kustannuksia voivat olla esimerkiksi elektroniikkaostokset, ystäville hankitut lahjat, kampaajalla tai parturissa käyminen sekä hoito- ja lääkekulut. Mieti, miten nämä kulut toistuvat arjessasi kuukausittain ja sisällytä ne menoarvioihin.

Mihin pyrkiä budjetin avulla? – Aseta realistinen tavoite

 

Kun olet kartoittanut kaikki tulot ja menot, voit miettiä, millainen budjetti on kohdallasi realistinen ja mitä tavoittelet. Haluatko säästää rahaa? Onko mielessäsi sijoittamisen aloittaminen? Harkitsetko kulutuksen vähentämistä? Pyritkö nopeasti eroon veloista?

Kun tiedät, mitä haluat budjetoinnilla saavuttaa – sen lisäksi, että taloudenpitosi selkiintyy – voit pohtia, miten pääsisit asettamaasi tavoitteeseen. Rahaa jää säästöön kulutusta vähentämällä. Mikäli kulutat vähän ja tulosi ovat pienet, voit miettiä pystyisitkö hankkimaan lisätuloja jostakin, jotta tulopuoli karttuisi suuremmaksi ja saisit esimerkiksi säästettyä rahaa nopeammin. Rahan säästämisessä kannattaa ottaa selkeä tavoite tai summa, johon tähtää kuukausittain ja vuosittain.

Budjetin laatiminen sekä kuukausi- että vuositasolla on järkevää. Kuukausittaiset menot voivat vaihdella esimerkiksi vuodenajan mukaan. Kesällä loma töistä ja mahdolliset kesälomamatkat tai mökkeily voivat vielä tavallista arkea enemmän rahaa. Talvella puolestaan kodin lämmityskustannukset voivat kasvattaa asumismenoja.

Mitä haluat budjetilla saavuttaa?

Miten budjetti liittyy lainanhakuun?

 

Kun päätät hakea lainaa, on sinun hyvä olla tietoinen omista menoistasi ja tuloistasi, jotta voit varmistua lainan takaisinmaksun sujumisesta ilman ongelmia tai suurempaa stressiä. Kun olet perillä omasta taloustilanteestasi, on sinun myös helpompi päättää, millaisilla ehdoilla haet lainaa – siis kuinka paljon ja kuinka pitkällä takaisinmaksuajalla. Tiukempaan budjettiin voi sopia pidempi laina-aika, jonka ansiosta lyhennyssummat ovat pienempiä, kun taas väljempi budjetti sallii lyhyemmänkin lainakauden suuremmilla kuukausierillä.

Budjetointi auttaa toteuttamaan matkahaaveita

Miksi budjetin laatiminen kannattaa?

 

Monet meistä kokevat henkilökohtaisen talouden hoitamisesta stressiä, jota voisi lievittää budjetoimalla omaa kulutustaan ja olemalla perillä siitä, mihin rahansa käyttää ja mihin ne haluaa käyttää. Budjetin laatimalla pysyy paremmin kartalla myös silloin, jos eteen tulee yllättäviä kustannuksia, sillä niihin on helpompi reagoida, jos budjetissa on tilaa yllättäville kustannuksille.

Budjetti on oivallinen väline silloin, kun päätät säästää rahaa. Mitä yksityiskohtaisemman tulo- ja menokartoituksen teet, sen tarkemmin voit arvioida sitä, kuinka paljon voit säästää rahaa kuukausi- ja vuositasolla. Säästämistä voi motivoida niin, että päättää etukäteen, mihin rahat käyttää. Jos haaveissa on lomamatka tai uusi auto, rahan säästäminen on järkevää. Toinen vaihtoehto on ottaa vakuudetonta lainaa, jonka maksaa takaisin jälkikäteen.

Miten oman budjetin saa tasapainoiseksi?

 

  • Kartoita tulosi ja menosi mahdollisimman tarkasti. Mitä tarkemmin pidät kirjaa taloudestasi, sen tasapainoisempaa rahankäyttösi ja budjettisi todennäköisesti on.
  • Pidä tavoitteesi realistisina. Varaa esimerkiksi säästö- ja sijoitussuunnitelmille riittävästi aikaa, jotta saat säästöjä kartoitettua ja pysyt suunnitelmassasi. Mikäli arvioit budjettisi liian väljäksi, saatat pettyä tavoitteiden jäädessä toteutumatta, mikä on epämotivoivaa jatkon kannalta.
  • Kirjaa ylös onnistumiset. Muistuta itseäsi välillä siitä, että olet pysynyt tavoitteissasi ja seuraa kehitystäsi. Mikäli matkalle on sattunut budjetinylityksiä, analysoi mistä ne ovat johtuneet ja mieti, miten voisit jatkossa varautua esimerkiksi yllättäviin kuluihin paremmin. Kehitä omaa taloudenpitoasi tiedolla, jota keräät matkan varrella.
  • Nauti tuloksista. Jos olet esimerkiksi onnistunut säästämään rahaa lomamatkaa varten, toteuta suunnittelemasi reissu. Voi olla houkuttelevaa jättää rahat lojumaan tilille, mutta on myös palkitsevaa tehdä suunnittelemiaan asioita ja esimerkiksi kerätä kokemuksia. Järkevä budjetti on sellainen, jossa on tilaa sekä haaveiden toteuttamiselle että puskurirahaston ja säästöjen kartuttamiselle.

Säästövinkkejä arkeen

 

1. Ruoka ja elintarvikkeet

  • Laadi lista tarvittavista asioista ja osta vain siinä mainitut asiat.
  • Osta tarjouksesta jatkuvasti tarvitsemiasi kulutusluotteita kuten kuivaruokaa ja pesuaineita.
  • Kokkaa ja leivo itse – myös lounaseväät!
  • Lisää kasvisten määrää ja jätä lihansyönti vähemmälle.

2. Liikkuminen

  • Pyöräile ja kävele – säästät kuluissa ja saat samalla hyötyliikuntaa.
  • Panosta vähäkuluiseen autoon, mikäli tarvitset autoa arjessa.
  • Käytä kyytipalveluita taksien sijaan ja kokeile yhteiskäyttöautoja.
  • Hyödynnä joukkoliikennettä.

3. Vapaa-aika ja harrastukset

  • Mieti tarvitsetko Netflixiä, Spotifyta ja muita suoratoistopalveluita joka kuukausi ja jaa ne mahdollisuuksien mukaan muiden käyttäjien kanssa.
  • Lainaa kirjoja ostamisen sijaan – vieraile useammin kirjastossa.
  • Anna aineettomia lahjoja tai tee niitä itse.
  • Käy ilmaistapahtumissa ja tutustu kotiseutuusi.

4. Ostokset, vaatteet ja palvelut

  • Vähennä kulutusta jos voit – et luultavasti tarvitse kaikkia haluamiasi asioita.
  • Osta käytettynä – esimerkiksi elektroniikkaa löytyy netistä käyttämättömänä edullisesti.
  • Suosi verkkokauppoja ja osta tarjouksesta esimerkiksi kosmetiikkaa ja elektroniikkaa.
  • Liity kauppojen kanta-asiakasohjelmiin, niin voit hyödyntää bonuspisteet ja pitää silmällä alennuksia.

5. Matkustelu

  • Tee lomasuunnitelmat etukäteen ja varaa lennot sekä hotellit ajoissa.
  • Hyödynnä äkkilähtötarjouksia, mikäli voit irrottautua arjesta nopealla aikataululla.
  • Matkusta sesongin ulkopuolella – hinnat ovat silloin edullisempia.
  • Sijoita lomasi yleisiin vapaapäiviin ja pyhiin, niin vältyt ylimääräisten lomapäivien ottamiselta.

Rahaa voi säästää monella muullakin tavalla. Credigon 101 säästövinkkiä voi toimia apuna säästöpyrkimyksissä, ja voit soveltaa kokoamaamme listaa itsellesi sopivalla tavalla.

Osta vaatteita, kenkiä ja kosmetiikkaa netistä niin säästät rahaa

Käsittelemme hakemustanne.
Odottakaa hetki...